Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Suomen hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 97



 

Hyvaks-Akatemia

 

Aluehallitus 26.03.2024 § 97  

877/01.03.00/2024  

 

 

Valmistelijat Henkilöstön kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki p. 050 3256 814, lakiasiainjohtaja Johanna Aalto p. 050 4346 544 ja erityisavustaja Erkki Nikkilä p. 050 5905 598.

 

Selostus asiasta Yleistä

 

 Hyvaks-akatemia konseptina tuotiin esille kesällä 2022 hyvinvointialuejohtajan rekrytointiprosessissa jonka jälkeen Hyvaks-akatemian sisältöä lähdettiin ideoimaan pienellä työryhmällä.

 

 Ajatuksena oli, että sote-uudistuksen ja johtamisen onnistumisen edellytyksenä hyvinvointialueelle on luotava uusi yhtenäinen organisaatiokulttuuri, ja sen synnyttämiseen tarvitaan työkaluja.
Hyvaks-akatemia voisi olla koulutuskokonaisuus, jonka sisällä toteutetaan uudistuksen tarpeen mukaisia koulutuskokonaisuuksia.

 

 Alkuperäisenä tavoitteena oli, että akatemian myötä saadaan hyvinvointialueelle standartoitu johtamismalli, joka auttaa uuden yhtenäisen toimintakulttuurin luomisessa ja toisaalta hyvinvointialuestrategian toiminnallistamisessa.

 

Sisältöä ideoitiin ja jalostettiin edelleen vuoden 2023 aikana. Tiedostettujen tarpeiden ja ideoinnin pohjalta alkoi syntyä ajatuksia koulutuskokonaisuuksista. Ensimmäisenä prioriteettina oli käynnistää lähiesihenkilöiden koulutusohjelma ja tavoitteeksi asetettiin akatemian pilotointi vuoden 2023 aikana.

 

Konseptointivaiheessa akatemia laajeni suunnittelun aikana neljäksi kokonaisuudeksi:

  1. Hyvaks-akatemia esihenkilöille ja henkilöstölle
  2. Hyvaks-akatemia luottamushenkilöille
  3. Hyvaks-akatemia kumppaneille
  4. Hyvaks-akatemia kaikille

 

Vuoden 2023 kesän ja syksyn aloitti esihenkilöiden ja henkilöstön akatemia. Liitteenä olevassa taustamateriaalissa on kuvattu tarkemmin tuon kokonaisuuden nykytila. Johtamis- ja valmennuskokonaisuudet sisältävät omat johtamiskoulutukset ja tuetut johtamiskoulutukset. Yhteistyökumppaneina ovat mm. Jyväskylän yliopisto, Gradia, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto ja Jyväskylän kauppakorkeakoulu Avance. Lisäksi yhteistyöstä neuvotellaan parhaillaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Vastuu tämän kokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta on HR:llä (henkilöstön kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki).

 

Luottamushenkilöille suunnattu akatemia käynnistyi 26.9.2023. Luottamushenkilöosio työstettiin melko nopealla aikataululla ja sitä edesauttoi FCG:n valmis verkkokoulutusmateriaali, jota täydennettiin hyvinvointialueen omilla esityksillä. Vastuu suunnittelusta ja toteutuksesta lakiasiainjohtaja Johanna Aallolla.

 

Kaksi jälkimmäistä kokonaisuutta on aikataulutettu myöhemmin alkavaksi ja niiden ideointi ja tarkempi aikataulutus jatkuvat 2024 aikana. Kolmannen kokonaisuuden suunnittelua koordinoi HR (henkilöstön kehittämispäällikkö Carita Lepikonmäki).

 

 

Hyvinvointialuestrategia ja henkilöstöohjelma

 

Keski-Suomen hyvinvointialueellamme strategisena menestystekijänä on hyvinvoiva, osaava ja osallistuva henkilöstö. Laadukkaan esihenkilö -ja johtamisosaamisen varmistaminen takaa hyvää johtajuutta.

 

Henkilöstöohjelmassa lähijohtamisen kehittäminen nousee kehittämiskohteeksi.

 

Hyvinvointialueella toteutetaan vuosittain esihenkilöiden johtamisosaamisen ja osaamisen kehittämisen tarpeiden kartoitus. Osaamiskartoituksen perusteella tehdään koulutussuunnitelma ja koulutustoteutukset. Johtamisosaamisen vahvistamisessa hyödynnämme myös palautteita ja muita kanavia. Omat johtamiskoulutuksemme ovat avoinna kaikille esihenkilöille ja ne ovat osallistujille maksuttomia. Tuetut johtamiskoulutuksemme ovat yhteistyössä oppilaitosten kanssa toteutettuja, osin räätälöityjä.

 

Hyvaks-akatemia mahdollistaa henkilöstölle johtamisosaamisen kehittämisen.

 

 

 Toimivalta

 

Hallintosääntö § 17.

 

Liitteenä on seuraava taustamateriaali:

1        Hyvaks-akatemia – taustamateriaalia kokonaisuudesta

2        Esihenkilöiden johtamiskoulutukset ja valmennukset

3        Hyvaks-akatemia esihenkilöille – jokaiselle jotakin

 

Esittelijä Hyvinvointialuejohtaja Tollet Jan

 

Päätösehdotus Aluehallitus merkitsee tiedoksi Hyvaks-akatemian tilannekatsauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.