RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.11.2025/Pykälä 93
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan työohjelma 1-6/2026 ja kokoukset kevätkaudella 2026
Tarkastuslautakunta 20.11.2025 § 93
994/00.03.00/2025
Valmistelija Arviointijohtaja Heli Tunturi-Kemppainen p. 040 482 6499
Selostus asiasta Yleistä
Hyvinvointialuelain §:n 125 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointityönsä perustaksi arviointisuunnitelman. Arviointisuunnitelma on laadittu toimikausille 2026-2029. Arviointi tulee kohdistaa tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tavoitteisiin ja toimintoihin. Hyvinvointialuestrategian pohjalta määritellään arviointiaiheet, joiden arviointiin tarkastuslautakunta toimikaudellaan erityisesti keskittyy.
Tarkastuslautakunta laatii toimikaudekseen arviointisuunnitelman, joka tarkastetaan vuosittain. Arviointisuunnitelman lisäksi tarkastuslautakunta laatii työohjelman, jossa määritellään seuraavassa arviointikertomuksessa raportoitavat arviointikohteet. Työohjelman ulkopuolelta otetaan uusia arviointikohteita vain tarkastuslautakunnan päätöksellä. Tarkastuslautakunnan tulee synkronoida vuosittaiset työohjelmat ja toteuttamisuunnitelmat tilintarkastajan vuosisuunnitelman kanssa.
Ulkoisen tarkastuksen yksikössä on valmisteltu Keski-Suomen hyvinvointialueen hallintosäännön mukaisesti tarkastuslautakunnan kokousten ajankohtia kevätkaudelle 2026. Tarkastuslautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti hyvinvointialueen hallinnoimissa tiloissa Viitaniemen kampuksella.
Työohjelma on esityslistan liitteenä (salassa pidettävä JulkL 24 § kohta 15).
Esittelijä Arviointijohtaja Tunturi-Kemppainen Heli
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1) hyväksyy työohjelman 1-6/2026,
2) hyväksyy, että työohjelmaan voidaan tehdä muutoksia perustellusta syystä ja
2) hyväksyy kevätkauden 2026 kokousten päivämääriksi seuraavat ajankohdat
- 15.1.2026 klo 14 (kokous)
- 5.2.2026 klo 14 (kokous)
- 5.3.2026 klo 14 (kokous)
- 19.3.2026 seminaari
- 23.4.2026 klo 14 (kokous)
- 21.5.2026 klo 12 (kokous)
- 11.6.2026 klo 14 (kokous).
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin huomioiden, että torstain 21.5.2026 kokous vaihtuu pidettäväksi keskiviikkona 13.5.2026 klo 10.
| Edellinen asia | Seuraava asia |