RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 26.08.2025/Asianro 242
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Nimeämisesitykset yhteisöihin ja säätiöihin vuosille 2025-2027
Aluehallitus 26.08.2025
23/00.04.00/2025
Valmistelija lakiasiainjohtaja Johanna Aalto, p. 050 434 6544
Selostus asiasta Yleistä
Keski-Suomen hyvinvointialueen hallintosäännön 40 §:n mukaan aluehallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta. Aluehallituksen tehtävänä on vastata tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista, nimetä hyvinvointialueen ehdokkaat yhteisöjen hallituksiin sekä yhtiökokousedustajat evästettynä omistajaohjauksen edellyttämine toimintaohjeineen. Aluehallitus myös nimeää edustajat yhdistyksiin, joissa hyvinvointialue on jäsenenä hallintosäännön 17 §:n mukaan.
Yhteisöjä ja säätiöitä koskevat nimeämisesitykset
Aluehallituksen päätettävänä on aiemmin vuonna 2025 ollut nimeämisesitykset yhtiökokousedustajista ja hallituksiin esitettävistä henkilöistä alkuvuodelle, ja nyt ehdotetaan, että yhteisöjen ja säätiöiden edustuksista päätetään aluehallituksen toimikauden loppuun eli 31.5.2027 saakka.
Yhtiökokous- ja hallitusedustajina on ollut sekä luottamushenkilöitä että viranhaltijoita. Ehdotetut luottamushenkilöt ovat olleet lähinnä aluehallituksen kokouspöydän ympäriltä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Viranhaltijoiden osalta ehdotetaan pääosin tehtävissä jatkamista.
Uudet nimeämiset luottamushenkilöiden osalta tarvittasiin Fimlab Laboratoriot Oy:n, Karstulan seudun ravitsemuspalvelut Oy:n, Keurusseudun ravitsemuspalvelut Oy:n, Saarijärven seudun ravitsemispalvelut Oy:n ja Sairaala Novan säätiön hallitusten jäseniksi.
Lisäksi Jämsän Terveys Oy:n tai Jokilaakson Terveys Oy:n edustajien osalta ehdotetaan, että kyseiset henkilöt jatkaisivat, kunnes yhtiöiden omistuksesta luovutaan 31.8.2025 lukien.
Yhtiöiden osakaskokouksissa, neuvottelukunnissa ja muissa yhtiön kokouksissa Keski-Suomen hyvinvointialuetta edustaa yhtiökokousedustajaksi nimetty henkilö. Itäisen YTA-alueen yhteisedustuksista on sovittu erikseen.
Yhtiö- tai vuosikokousedustusten osalta tilanteessa, jossa yhtiö- tai vuosikokousedustajille ei anneta erityisiä toimintaohjeita, hyvinvointialueen edustajat hyväksyvät kokouksissa käsiteltävät asiat hallituksen ehdotusten mukaisesti, mikäli kyseinen kanta on lain säännösten ja Keski-Suomen hyvinvointialueen strategian ja edun mukainen. Yhtiöiltä on pyydetty vuosittain myös määrämuotoista raportointia omistajaohjauskatsaukseen, josta raportoidaan ensimmäisen neljännesvuosikatsauksen yhteydessä.
Yhtiökokouskutsut käsitellään pääosin aluehallituksessa, mutta osa niistä saapuu lyhyellä varoitusajalla. Tästä johtuen edelleen ehdotetaan, että hyvinvointialuejohtajalle ja konsernipalveluiden toimialajohtajalle on valtuutus päättää edustajasta tai hänelle annettavasta evästyksestä tarvittaessa.
Vaikutusten ennakkoarviointi
Vaikutusten ennakkoarviointia enemmälti ei ole tarpeen tehdä, koska kyseessä on henkilövalintoja koskeva asia.
Toimivalta
Hallintosääntö 17 § ja 40 §
Esittelijä Hyvinvointialuejohtaja Tollet Jan
Päätösehdotus Aluehallitus päättää
1) nimetä ehdotetut henkilöt yhtiökokousedustajiksi, vuosikokousedustajiksi, yhteisöjen hallituksen jäsenehdotuksiksi ja säätiöiden hallituksen jäseniksi 31.5.2027 saakka tai erikseen mainittuun päättymisaikaan saakka tai kunnes asiasta päätetään uudelleen ja
2) valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan tai konsernipalvelujen toimialajohtajan nimeämään tarvittaessa Keski-Suomen hyvinvointialueen edustajan tai antamaan evästyksen yhteisöjen tai säätiöiden kokouksiin, mikäli kokouskäsittely aluehallituksessa ei voisi toteutua ennen yhteisön tai säätiön tulevaa kokousta.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |