RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Nuorisovaltuusto 18.04.2024 § 17
Hyvinvointialuelain 108 § mukaan muu toimielin kuin aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä. Läsnäoleviksi katsotaan myös ne toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.
Tästä kokouksesta on annettu tieto hallintosäännön 149 ja 150 §:n mukaisesti.
Kirjallinen kutsu on toimitettu sähköisesti nuorisovaltuuston jäsenille 11.04.2024.
Päätösehdotus Nuorisovaltuusto toteaa, että kokous on laillisesti kokoon kutsuttu ja päätösvaltainen.
Kokous pidettiin ns. avoimena kokouksena Nuorisofoorumi -tapahtuman yhteydessä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |