Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Suomen hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 20


 

Tilannekatsaus; järjestöavustukset vuonna 2023

 

 

§ 15 Järjestöavustukset Keski-Suomen hyvinvointialueella

 

Diaarinumero                    Hyvaks/1949/00.02.04/2023

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 19.6.2023 § 15

 

Selostus asiasta

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan

29.11.2022 § 356 Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuusohjelman ja senliitteet, eli järjestöyhteistyöasiakirjan ja palveluntuottajayhteistyöasiakirjat.

 

Järjestöyhteistyön asiakirja on nimeltään "Järjestöyhteistyön periaatteet Keski-Suomen hyvinvointialueella" ja sen liitteenä 1 on avustusohje, joka ohjaa toiminta-avustusten myöntämistä.

Hyvinvointialueen vuoden 2023 järjestöavustuksia myönnettiin yhdistyksille, joiden toiminta kohdentui:

- Sotepalveluihin kiinnittyvä erityisliikunta- ja kulttuurihyvinvointityö

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kohderyhmilleen tarjoama toiminta ja

psykososiaalinen tuki sekä pelastusalan järjestöjen jäsenistölleen tarjoama toiminta

- Soten lapsiperhepalveluihin kiinnittyvä toiminta

- Mielenterveys- ja päihdepalveluihin kiinnittyvä toiminta

- Kriisityö ja kriisiapu

- Ikäihmisten ja muiden kotona asumisen tukemiseen liittyvä toiminta

- Sotepalveluihin kiinnittyvä työtoiminnan tukeminen

- Järjestöjen tarjoama toimintakyvyn tuki sotaveteraaneille ja -invalideille

- Pelastuslaitoksen toimintaan kiinnittyvä turvallisuus ja varautuminen

- Kylä- ja asukasyhdistysten turvallisuustyö

 

Vuoden 2024 avustusperiaatteita valmistellessa tulee ottaa huomioon

hyvinvointialueen strategia ja sen toimeenpano. Järjestöavustusperiaatteisiin tulee liittää erimuotoiset kumppanuussopimukset sekä rahoituskanavien monimuotoisuus.

 

Vuoden 2024 järjestöavustusperiaatteiden valmistelu on käynnissä ja

tavoitteena esitellä ne 31.10.2023 aluehallitukselle ja 14.11.2023

aluevaltuustolle.

 

Palvelujohtajan ehdotus

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin antaa evästyksiä

järjestöavustusten kriteereiden laadintaan. Käydään keskustelua kumppanuussopimuksista sekä eri rahoituskanavien vaihtoehdoista.

 

Päätös

Käydyssä keskustelussa ja evästyksenä todettiin seuraavaa:

- avustusten hakumenettely ei saa olla raskas erityisesti pienille -yhdistyk sille,

   mutta ei myöskään muille järjestöille,

- kumppanuussopimusmallia valmistellaan parhaillaan. Valmistelusta on

  tarpeen järjestää keskustelutilaisuus järjestöjen kanssa,

- valmistelua esitellään järjestöfoorumiussa ja hyödynnetään

  kumppanuuspöytää,

- järjestöjen saaman rahoituksen monikanavaisuus sekä järjestöjen,

  seurakuntien ja hyvinvointialueen toimintojen tarkoituksenmukainen

  toteuttaminen päällekkäisten toimintojen välttämiseksi, tulee huomioida

- STEA-rahoitusta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) koskeva    neuvottelu on tarpeen hyvinvointialueen, toimielimen puheenjohtajiston ja järjestöjen kesken,

- yhteinen keskustelu strategiajohtaja Anu Pihlin kanssa on tärkeä,

- hallitusohjelman linjaukset järjestöjen rahoitukseen on huomioitava,

- avustusten myöntämisperusteisiin tulee luoda selkeät kriteerit,

- avustushakemuksissa tulee vastata mm. siihen, miten avustettava toiminta vastaisi HVA:n strategisiin tavoitteisiin sekä

- vaikuttamistoimielin lupautui olemaan käytettävissä avustuskriteerien

valmistelussa.

 

Hannu Vehniäinen ja Kaarlo Saarento poistuivat kokouksesta klo 12:10 asian käsittelyn aikana. Heli Ahonen poistui klo 12:15 asian käsittelyn aikana.

 

____________________

 

 

§ 32 Muut asiat

 

Diaarinumero                      Hyvaks/2211/00.02.04/2023

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 22.9.2023 § 32

 

Valmistelija(t)             Nina Peränen, p. 050 594 6783

 

Selostus asiasta

1. Järjestökoordinaattori Arto Lampila esitteli tilannekatsauksen

järjestöavusten myöntämisen kriteerien valmistelusta sekä

kumppanuussopimuksiin liittyvän toimintamallin valmistelusta. Luonnos

myöntämisen kriteereistä tulee kommentoitavaksi vaikuttamistoimielimen seuraavaan kokoukseen.

 

2, Sote-järjestämisen linjauksista annettu lausunto on pöytäkirjan liitteenä.

3. Toimielin päätti loppuvuoden kokoukset seuraavasti: 23.10.2023 klo10–12 (vain Teams) ja 27.11.2023 klo 9.00–11.30 (vain Teams).

 

Toimivalta asiassa

Toimintasääntö 2 §  

 

Palvelujohtajan ehdotus

Käydään läpi muut esille tulleet asiat

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

___________________ 

 

 

§ 38 Järjestöavustusten myöntämisen perusteet ja kumppanuudet

 

Diaarinumero Hyvaks/1949/00.02.04/2023

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 23.10.2023 § 38

 

Valmistelija(t)       Nina Peränen, p. 050 594 6783

Lisätietoja        Arto Lampila, p. 050 312 5271

 

Selostus asiasta              Yleinen johdanto asiaan/ tausta:

 

Aluevaltuusto on hyväksynyt järjestöyhteistyön asiakirjan ja avustusohjeen kokouksessaan 29.11.2022 § 122.

Avustusohje keskittyi kuvaamaan millaiseen, aiemmin kunnilta tai

kuntayhtymiltä, tukea saaneeseen järjestötoimintaan hyvinvointialueen

avustukset kohdentuvat. Vuodelle 2023 avustushakemusten yhteissumma oli melkein kaksinkertainen myönnettävissä olevaan summaan verrattuna. Turvallisen siirtymän varmistamiseksi myönnetyissä avustuksissa korostui jatkuvuus. Jatkossa hyvinvointialue tarvitsee selkeämmät kriteerit avustushakemusten arviointiin.

Strategian liittymäpinnan kuvaus:

Hyvinvointialueen strategia korostaa sujuvaa ja saumatonta kumppanuutta.

 

Lainsäädäntötausta:

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 7§ mukaan hyvinvointialueen on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä hyvinvointialueen alueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Sen on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Nykytila ja esityksen perustiedot:

Hyvinvointialueen avustuskokonaisuus koostuu myös päivitetyssä

avustusohjeessa vuosittain myönnettävistä toiminta-avustuksista, laajemmista kumppanuussopimuksista sekä projektiyhteistyöstä. Järjestöt voivat hakea tukea joko yksin tai yhteistyössä.

 

Toiminta-avustukset haetaan vuosittain. Toiminta-avustushakemukset jakautuvat kahteen osaan siten, että pienten vapaaehtoispohjalta toimivien paikallisjärjestöjen avustukset käsitellään omana kokonaisuutena. Kumppanuussopimuksilla sovitaan pitkäjänteisestä strategisesta yhteistyöstä. Projektiyhteistyö tarkoittaa hyvinvointialueen osallistumista yhteistyökumppaneiden hankkeisiin ja projekteihin toiminnallisesti ja/tai taloudellisesti. Kumppanuuksia ja projektiyhteistyötä käsitellään säännöllisesti kokoontuvassa työryhmässä.

 

Avustuksia ja kumppanuuksia arvioitaessa arvioidaan seuraavia näkökulmia:

- Kytkeytyminen hyvinvointialueen toimintaan

- Kytkeytyminen hyvinvointialueen strategiaan sekä hyvinvoinnin,

terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelmaan

- Suunnitelman konkreettisuutta ja realistisuutta

- Toiminnan vaikuttavuutta ja laajuutta sekä seurantaa

- Toiminnan laatutekijöitä

- Yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa

Lisäksi huomioidaan tasapaino eri kohderyhmien, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelman kärkiteemojen sekä alueiden suhteen. Mikäli samalta alueelta tulee useita samoihin teemoihin ja kohderyhmiin kohdistuvia hakemuksia hyvinvointialue voi kehottaa järjestöjä hakemaan avustusta yhdessä.

Talous

Avustuksiin kohdennetaan määräraha talousarviossa konsernihallintoon

strateginen johtaminen ja järjestäminen vastuualueelle hyvinvointi ja

kumppanuudet palvelualueelle.

 

Vaikutusten arviointi

Järjestöiltä odotettavan raportoinnin ja dokumentoinnin määrä kasvaa hieman keskisuurten ja suurten avustusten osalta. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että pienten vapaaehtoisjärjestöjen hallinnollista kuormaa ei kasvatettaisi liikaa. Avustusohje tarjoaa työkalut tukea järjestöjen toimintaa yhdenvertaisemmin ja tasapuolisemmin eripuolilla Keski-Suomea ja kohdistaa käytettävissä olevia resursseja vaikuttavammin.

 

Valmistelijan yhteenveto

Avustusohjeen päivityksellä selkiytetään toiminta-avustuksiin ja

kumppanuuksiin liittyviä rakenteita ja lisätään siten päätöksenteon

läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta

 

Kuulemiset / Lausunnot

Evästyksiä avustusohjeen valmisteluun haettiin järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielimeltä 19.6.2023, työikäisten- ja ikääntyneiden lautakunnalta 23.8.2023, lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalta 30.8.2023, turvallisuuslautakunnalta 30.8.2023 sekä aluehallitukselta 5.9.2023 Lisäksi asiaa on käsitelty hyvinvointialueen järjestöfoorumissa 6.9.2023. Vaikuttamistoimielinten käsittelyt toteutetaan loka-marraskuun aikana. Aluehallitus käsittelee järjestöavustusten myöntämisperusteet 28.11.2023 ja aluevaltuusto 5.12.2023.

 

Toimivalta asiassa

Toimintasääntö § 2

 

Palvelujohtajan ehdotus

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuulee esittelyn

järjestöavustusten myöntämisen perusteista sekä kumppanuussopimuksista ja evästää osaltaan valmistelijoita

 

Päätös

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin merkitsee kuulluksi esittelyn järjestöavustusten myöntämisen perusteista sekä kumppanuussopimuksista. Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielimen jäsenille lähetetään sähköpostitse kokouksessa esitetyt esittelydiat toimielimen jäsenten omaan käyttöön tarkempaa tarkastelua varten. Kysymyksiä ja kommentteja saa lähettää suoraan järjestökoordinaattori Arto Lampilalle tai palvelujohtaja Nina Peräselle. Materiaali on eri toimielinten kokouksissa kommenttikierroksella loka-marraskuun aikana. Julkiseksi asiakirjaksi aineisto tulee päätöksentekovaiheessa.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin lisäten, että esittelyn pohjalta annettiin kommentit valmistelijoille tiedoksi.

 

___________________

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 27.11.2023 § 43

 

Valmistelija(t)                     Arto Lampila, p. 050 312 5271

 

Selostus asiasta

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielimen kokouksen 23.10.2023 jälkeen järjestöavustusten myöntämisen luonnosta on hieman päivitetty. Luonnokseen on lisätty vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseen liittyvä toiminta sekä hyvinvointialueen toimintaan kytkeytyvä terveyttä ja hyvinvointia edistävä ennaltaehkäisevä työ. Hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksessä talouden yhtenä tasapainottamistoimenpiteenä konsernipalveluihin kohdistuu 100 000 euron leikkaus järjestöavustuksiin. Vaikuttamistoimielin lausui sekä talouden tasapainottamisohjelmaan että hyvinvointialuejohtajan talousarvioesitykseen, ettei avustussummaa leikata

 

Mikäli leikkaus toteutuu aluehallituksen ja -valtuuston päätöksillä, vaikuttaisi se avustuksiin seuraavasti: STEA-jatkoavustuksiin liittyviin avustuksiin kohdistuu 39 000 euron leikkaus, jolloin joulukuussa avautuvaan vapaaseen hakuun jäisi 206 200 euroa. Vuonna

2023 myönnettiin n. 295 000 euroa

 

Osallisuusohjelma ja sen liitteenä oleva järjestöyhteistyön asiakirja, jossa linjataan järjestöavustusten periaatteet, käsiteltiin 15.11.2023 lautakuntien yhteisessä seminaarissa sekä lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan ja työikäisten ja ikääntyneiden lautakunnan kokouksissa.

 

Toimivalta asiassa

Toimintasääntö § 2

 

Palvelujohtajan ehdotus

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuulee esittelyn

järjestöavustusten myöntämisen periaatteista ja käy keskustelua.

Kuullaan 16.11.2023 mennessä vaikuttamistoimielimen jäseniltä tulleet

kommentit järjestöavustusluonnokseen. Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin merkitsee asiat tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuuli esittelyn

järjestöavustusten myöntämisen periaatteista. Keskustelussa nousi esiin tärkeänä asiana hyvinvointialueen avoimuus ja tiedottaminen järjestöjen suuntaan jaettavista avustussummista. Järjestöavustusta kohdennetaan myös hyvinvointialueen toimintaan liittyviin kohteisiin kuten terveyttä ja hyvinvointia edistävään ennaltaehkäisevään työhön sekä hyvinvointialueen toimintaan linkittyvän vapaaehtoistyön edellytysten parantamiseen. Järjestöavustusten haku aukeaa 11.12.2023. Tässä yhteydessä tiedotetaan myös hakemusten käsittelyaikataulusta ja siitä, milloin saadaan päätökset.

Toiminnan suunnittelun näkökulmasta tämä on järjestöille ja seurakunnille tärkeä tieto.

 

Mari Hautala liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 9.19.

 

____________________

 

 

Aluehallitus

 

§ 370 Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuusohjelman päivitys ja sen

liitteet eli järjestöavustusten myöntämisen perusteet sekä palkkioja kulukorvauskäytännöt

 

Diaarinumero                     Hyvaks/3639/00.02.02/2023

 

Aluehallitus 28.11.2023 § 370

 

Valmistelija(t)                      Arto Lampila, p. 050 312 5272, Nina Peränen, p. 050 594 6783 ja Olli

                                           Karola p.050 476 7639

 

Selostus asiasta               Taustaa

 

Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan 29.11.2022 § 122 Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuusohjelman ja sen liitteinä järjestöyhteistyön asiakirjan sekä palveluntuottajayhteistyöasiakirjan. Järjestöyhteistyön asiakirja on nimeltään "Järjestöyhteistyön periaatteet Keski-Suomen hyvinvointialueella" ja sen liitteenä 1 on avustusohje, joka ohjasi toimintaavustusten myöntämistä vuodelle 2023.

 

Avustusohje keskittyi kuvaamaan millaiseen, aiemmin kunnilta tai

kuntayhtymiltä, tukea saaneeseen järjestötoimintaan hyvinvointialueen

avustukset kohdentuvat. Vuodelle 2023 saapuneiden avustushakemusten yhteissumma oli melkein kaksinkertainen myönnettävissä olevaan summaan verrattuna. Turvallisen siirtymän varmistamiseksi myönnetyissä avustuksissa korostui jatkuvuus ja turvallinen siirtymä. Vuodelle 2024 hyvinvointialue laatii uudet, selkeämmät kriteerit avustushakemusten arviointiin.

 

Osallisuusohjelmassa määritellään osallisuuden toteutumisen tavoitteet,

periaatteet ja yhdyspinnat Keski-Suomen hyvinvointialueella kaikille iästä, asuinpaikasta ja taustasta riippumatta.

 

Yhteys strategiaan

Osallisuuden toteutuminen on Keski-Suomen hyvinvointialueen arvopohjassa: kohtaamme ihmislähtöisesti ja yhdenvertaisesti. Strategian menestystekijöiksi on nostettu aktiiviset ja osallistuvat asukkaat. Tavoitteena on, että asukkaat voivat vaikuttaa laajemmin palveluiden kehittämiseen sekä osallistua omaa hoitoa koskeviin päätöksiin ja aluehallituksen linjauksen mukaisesti osallisuuden, aktiivisuuden ja oman elämänsä haltuunoton mahdollistaminen.

 

Hyvinvointialueen strategia korostaa sujuvaa ja saumatonta kumppanuutta sekä asukkaiden, asiakkaiden ja henkilöstön osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Järjestöjen tekemä työ täydentää omalla

roolillaan hyvinvointialueen tehtäviä ja tukevat asukkaiden arkea esimerkiksi yhteisövaikuttavuuden keinoin. Kokemukset osallisuudesta sekä omista vaikuttamismahdollisuudesta vahvistavat koettua hyvinvointia.

 

Lainsäädäntötausta

Lain hyvinvointialueesta § 29 mukaan hyvinvointialueen asukkailla ja

palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen

toimintaan. Aluevaltuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä.

 

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä § 7 mukaan

hyvinvointialueen on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

yhteistyötä hyvinvointialueen alueella hyvinvoinnin ja terveyden

edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Sen on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Avustuskokonaisuus

Hyvinvointialueen järjestöjen avustuskokonaisuus koostuu myös uudessa, päivitetyssä avustusohjeessa vuosittain myönnettävistä toiminta-avustuksista, laajemmista kumppanuussopimuksista sekä projektiyhteistyöstä. Järjestöt voivat hakea tukea joko yksin tai yhteistyössä.

 

Toiminta-avustukset ovat haussa vuosittain. Toiminta-avustushakemukset jakautuvat kahteen osaan, siten että pienten vapaaehtoispohjalta toimivien paikallisjärjestöjen avustukset käsitellään omana kokonaisuutenaan ja suuremmat avustukset omanaan.

 

Kumppanuussopimuksilla sovitaan pitkäjänteisestä strategisesta yhteistyöstä. Projektiyhteistyö tarkoittaa hyvinvointialueen osallistumista

yhteistyökumppaneiden hankkeisiin ja projekteihin toiminnallisesti ja/tai

taloudellisesti. Kumppanuuksia ja projektiyhteistyötä käsitellään säännöllisesti kokoontuvassa työryhmässä.

 

Avustuksia ja kumppanuuksia arvioitaessa arvioidaan seuraavia näkökulmia:

- Kytkeytyminen hyvinvointialueen toimintaan

- Kytkeytyminen hyvinvointialueen strategiaan sekä hyvinvoinnin,

  terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelmaan

- Suunnitelman konkreettisuutta ja realistisuutta

- Toiminnan vaikuttavuutta ja laajuutta sekä seurantaa

- Toiminnan laatutekijöitä

- Yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa

 

Lisäksi huomioidaan tasapaino eri kohderyhmien, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelman kärkiteemojen (liikunnallisen elämäntavan tukeminen, arjen turvallisuus sekä mielen hyvinvoinnin tukeminen) sekä alueiden suhteen. Mikäli samalta alueelta tulee useita samoihin teemoihin ja kohderyhmiin kohdistuvia hakemuksia, hyvinvointialue voi kehottaa järjestöjä hakemaan avustusta yhdessä.

 

Osallisuusohjelman päivitys

Osallisuusohjelman pienet päivitystarpeet liittyvät tarkennuksiin osallisuutta ohjaavista laeista ja osallisuuden muodoista, toimintatavoista, osallisuustyön painopisteistä ja ohjelman rakenteelliseen uudistukseen. Osallisuusohjelman linjauksiin, toimijoihin ja kohderyhmään ei ole tehty muutoksia. Kokemusasiantuntijoiden palkkioksi esitetään 25 e/h, perusteena, että se vastaa kansallisia linjauksia. Palkkiota ei ole korotettu kertaakaan vuoden 2013 jälkeen.

 

Osallisuusohjelman liitteeksi esitetään kehittäjä- ja yhteistyöryhmien jäsenten palkkionmaksun perusteita. Palkkionmaksu on harkinnanvaraista ja perustuu tehtyyn toimeksiantosopimukseen.

 

Kuulemiset ja lausunnot

Järjestöavustusten myöntämisperusteita on käsitelty järjestöfoorumissa

6.9.2023 sekä Keski-Suomen kumppanuuspöydässä 10.11.2023. Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin on käsitellyt järjestöavustusten myöntämisperusteita 22.9.2023, 23.10.2023, 20.11.2023 sekä 27.11.2023. Järjestöavustukset on käsitelty lisäksi vanhusneuvostossa 23.11 ja vammaisneuvostossa 26.10.2023.

 

Avustusohje käsiteltiin 23.8.2023 työikäisten ja ikääntyneiden lautakunnassa ja 30.8 lasten, nuorten ja perheiden laitakunnassa. Lautakunnat antoivat evästyksensä valmistelijoille.

 

Osallisuusohjelman päivityksiä on käsitelty järjestöjen ja seurakuntien

vaikuttamistoimielimessä 20.11.2023.

 

Osallisuusohjelma ja sen liitteet järjestöavustusohjeineen on käsitelty

15.11.2023 lautakuntien seminaarissa sekä lapset, nuoret ja perheet -

lautakunnan ja työikäiset ja ikääntyneet -lautakunnan kokouksessa samana päivänä.

 

Talousvaikutukset

Vuoden 2024 aluehallituksen talousarvioesitykseen (käsitelty kokouksessa 22.11.2023) on esitetty varattavaksi järjestöavustuksiin hyvinvointi ja kumppanuudet palvelualueelle 935 000 euroa.

 

Aluehallitus päätti kokouksessaan 19.9.2023 (§ 294) myöntää

järjestöavustuksista kahdeksalle järjestölle avustusta STEAjatkoavustushakuun. Järjestöt ovat Kriisipalvelu Mobile/Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry, psykiatrisen kuntoutuksen tuki ry, Jyväskylän A-kilta, Äänekosken Ilona ry, Hankasalmen mielenterveysyhdistys Tuikku ry, Ystäväntupa ry, Jyväskylän Suvanto ry ja Emppis ry.

 

Vaikutusten arviointi

Järjestöiltä odotettavaa raportointia ja dokumentointia tullaan kehittämään vuonna 2024 ja sen määrä kasvaa hieman keskisuurten ja suurten avustusten osalta. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että

 

pientenvapaaehtoisjärjestöjen hallinnollista kuormaa ei kasvatettaisi liikaa.

 

Avustusohje tarjoaa työkalut järjestöjen toiminnan tukemiseen

yhdenvertaisemmin ja tasapuolisemmin eripuolilla Keski-Suomea ja kohdistaa käytettävissä olevia resursseja vaikuttavammin.

 

STEA-jatkoavustuksiin liittyviin avustuksiin kohdistuu 20 500 euron leikkaus, jolloin joulukuussa avautuvaan vapaaseen toiminta-avustus hakuun jäisi 287 700. (Vuonna 2023 myönnetty n. 295 000, luvussa huomioitu erillisenä sopimuksena siirtynyt kumppanuus 70 000 e, joka nyt osana avustushakua).

 

Valmistelijan yhteenveto

Vuoden 2023 järjestöavustusten myöntämiset perustuivat kuntien vuonna 2022 myöntämiin järjestöavustuksiin. Vuoden 2024 järjestöavustusten myöntämisten perusteet on laadittu siten, että myönnettävät avustukset tukevat hyvinvointialueen strategisia linjauksia.

 

Avustusohjeen päivityksellä selkiytetään toiminta-avustuksiin ja

kumppanuuksiin liittyviä rakenteita ja lisätään siten päätöksenteon

läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta.

 

Avustusohjeeseen on lautakunnissa 15.11. käsiteltyyn versioon verrattuna lautakunnilta ja vaikuttamistoimielimiltä saadun palautteen perusteella tehty seuraavat muutokset:

Hyvinvointialueen tukema toiminta -listaukseen on lisätty "hyvinvointialueentoimintaan kytkeytyvä terveyttä ja hyvinvointia edistävä ennaltaehkäisevätyö".

 

Avustushakemuksen arviointi -kohdassa on tarkennettu avustetun toiminnan kytkeytymisellä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ohjelmaan tarkoitettavan erityisesti ohjelman kärkiteemoja: mielen hyvinvointia, liikunnallista elämäntapaa ja arjen turvallisuutta.

 

Toimivalta asiassa

Hallintosääntö § 83

 

Hyvinvointialuejohtajan ehdotus

Aluehallitus päättää

 

1)      esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy Keski-Suomen hyvinvointialeen osallisuusohjelman päivityksen ja sen liitteet (järjestöavustusten myöntämisen perusteet sekä kehittäjä- ja yhteistyöryhmien palkkiot).

 

 

2)      varata vuoden 2024 talousarvioesityksen mukaisesti hyvinvointi ja

kumppanuudet palvelualueelta järjestöavustuksiin kohdistuvasta

määrärahasta STEA:n jatkoavustuksiin kytkeytyviin avustuksiin yhteensä 647300 euroa seuraavasti, edellyttäen, että aluevaltuusto hyväksyy aluehallituksentalousarvioesityksen järjestöavustusten osalta.

 

- Kriisikeskus Mobile/Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry 290 000 euroa

- Psykiatrisen kuntoutuksen tuki ry 180 000 euroa

- Jyväskylän A-kilta 51 000 euroa

- Äänesseudun Ilona ry 42 500 euroa

- Hankasalmen mielenterveysyhdistys Tuikku 44 500 euroa

- Ystäväntupa ry 18 600 euroa

- Jyväskylän Suvanto ry 12 200 euroa

- Emppis ry 8 500 euroa

 

3)      päättää, että hyvinvointialueen toiminta-avustushaku avataan vuoden 2024 talousarvion hyväksymisen jälkeen ja että se on avoinna hyvaks.fi -sivustolla 11.12.2023 - 14.1.2024. Avustushausta viestittäessä huomioidaan aluevaltuuston päätös hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarviosta

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko klo 15.07–15.09.

 

____________________

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 19.1.2024 § 4

 

Selostus asiasta

Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestöavustushaku on ollut avoinna

11.12.2023-14.1.2024.

 

Toimivalta asiassa

Toimintasääntö § 2

 

Palvelujohtajan ehdotus

Kuullaan tilannekatsaus 14.1.2024 päättyneestä järjestöavustushausta.

 

Asian kokouskäsittely:

 

Järjestökoordinaattori Arto Lampila esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuuli tilannekatsauksen

14.1.2024 päättyneestä järjestöavustushausta. Toimintasuunnitelman

mukaisesti järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin seuraa

järjestöavustusten ja kumppanuuksien toteutumista seuraavissa kokouksissa.

 

Kumppanuussopimuksiin liittyvästä toiminta-avustusten hakuprosessista löytyy päivitettyjä ohjeita Hyvinvointialueen verkkosivuilta järjestöt -sivustolta. Seuraavassa järjestöjen uutiskirjeessä kumppanuussopimusten hakuprosessista kerrotaan enemmän.

 

________________

 

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 06.05.2024 § 15  

1173/02.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Järjestökoordinaattori Arto Lampila, p. 050 312 5272

 

Selostus asiasta Yleistä

 

 Aluehallitus päätti kokouksessaan 28.11.2023 § 370 vuoden 2024 STEA-jatkoavustuksiin kytkeytyvistä järjestöavustuksista sekä kokouksessa 6.2.2024 § 36 muista järjestöavustuksista.

 

 Vuonna 2023 avustusta saaneiden järjestöjen on raportoitava avustuksen käytöstä hyvinvointialueelle kesäkuun loppuun mennessä.

 

 Sopimukset sosiaali- ja terveysministeriön myöntämään valtionavustukseen ruoka-aputoiminnan järjestämiseen Keski-Suomessa (VN/25545/2023, 15.12.2023) on allekirjoitettu hyvinvointialueen ja ruoka-apua jakavien 18 järjestön kesken. Sopimukset on toimitettu ministeriöön ja ensimmäinen erä järjestöille saadaan maksuun. Valtionavustuksen kokonaissumma on 90 100 euroa.

 

Toimivalta

 

Hallintosääntö § 29

Toimintasääntö § 2

 

 

 

Esittelijä Palvelujohtaja, hyvinvointi ja kumppanuudet Peränen Nina

 

Päätösehdotus Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin
1) kuulee vuoden 2023 järjestöjen toiminta-avustusten raportoinnin tilanteesta
2) saa tilannekatsauksen ruoka-aputoiminnan valtionavustuksen maksatuksen etenemisestä.

 

Päätös 1) Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuuli järjestökoordinaattori Arto Lampilan esittelyn vuoden 2023 järjestöjen toiminta-avustusten raportoinnin tilanteesta. Järjestöt raportoivat hyvinvointialueelle myönnetyn avustuksen käytöstä kesäkuun loppuun mennessä antamalla lyhyen arvion ja kuvauksen toiminnan toteutumisesta. Raportin mukaan tulee liittää yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätöstiedot. Raportoinnin yhteenveto käsitellään aluehallituksen seminaarissa elokuussa. Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimitoimielin kuulee koosteen raportoinnista syksyn kokouksessa. Raportoinnilla kerätyn materiaalin perusteella on hyvä arvioida, saadaanko järjestöavustuksista riittävästi tietoa yhteisövaikuttavuuden näkökulmasta.

2) Järjestökoordinaattori Arto Lampila esitteli tilannekatsauksen ruoka-aputoiminnan valtionavustuksen maksatuksen etenemisestä. Valtionavustuslain mukaan jaettu summa asettaa velvoitteita hyvinvointialueelle ja järjestöille, joille avustus jaetaan. Ensimmäisen erän maksatus avustusta saavien järjestöjen tileille on maksettu toukokuun alussa. Hyvinvointialue järjestää verkostotapaamisia järjestöjen ja sosiaalipalveluiden kanssa.

Kun vuoden 2025 talousarviota hyvinvointialueelle tehdään, on valtakunnallisten järjestöavustusten tulevat leikkaukset hyvä huomioida myös hyvinvointialueen järjestöavustuksia pohtiessa. Vaikuttamistoimielin toivoo, että  Keski-Suomessa pystyttäisiin ylläpitämään hyvä toimintamalli järjestöjen ja avustusten suhteen sekä toisena toiveena, että Keski-Suomen hyvinvointialue puhuisi valtakunnallisesti alueellisen ja paikallisen järjestörahoituksen puolesta, jotta kumppanuus saadaan jatkumaan täällä. Syksyn kokouksissa varataan aikaa keskustelulle järjestöjen näkökulmasta, jotta järjestötoiminnan toimintaedellytykset jatkuisivat.

Palvelujohtaja ehdotti, olisiko aiheellista järjestää yhteinen seminaari Keski-Suomeen, johon kutsuttaisiin mukaan ministeriön ja STEAn päättäviä tahoja kertomaan ajankohtaista tietoa avustusten leikkauksista ja vaikutuksista. Vaikuttamistoimielin ja KYT voivat olla järjestelyissä myös mukana.

17.5. KYT kutsuu valtionavustusta saavat järjestöt koolle keskusteluun miettimään järjestöjen tulevaisuudesta ja yhteistyön tiivistämisen mahdollisuuksia.