Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Suomen hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 220


 

Selvitys vuoden 2023 järjestöavustusten käytöstä

 

 

Aluehallitus 24.1.2023 § 9

Hyvaks/77/00.02.01/2023

 

 Toiminta-avustusten myöntäminen järjestöille

 

Valmistelija Nina Peränen, p. 050 5946 783 ja Anu Pihl, p. 060 3204 896

 

Selostus asiasta Keski-Suomen hyvinvointialueen Aluevaltuusto on kokouksessaan 29.11.2022 § 356 hyväksynyt Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuusohjelman ja sen liitteet eli järjestöyhteistyöasiakirja ja palveluntuottajayhteistyöasiakirjat. Järjestöyhteistyön asiakirja on nimeltään "Järjestöyhteistyön periaatteet Keski-Suomen hyvinvointialueella" ja sen liitteenä 1 on avustusohje, joka ohjaa toiminta-avustusten myöntämistä.

 

 Toiminta-avustus ja hakuaika

 

 Toiminta-avustukset myönnetään hyväksytyn avustusohjeen mukaan

vuosittain Keski-Suomen hyvinvointialueen toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan. Osana avustuspäätöstä hyvinvointialue voi kohdentaa avustuksen esitetyn toimintasuunnitelman tiettyihin osiin, tai rajata joitain toimintasuunnitelman osia avustusten ulkopuolelle.

 

Avustuksen käytöstä ja kohdentumisesta on raportoitava hyvinvointialueelle ennen seuraavan toiminta-avustuksen maksatusta tai viimeistään kuusi kuukautta avustuksen kohteena olleen vuoden päättymisen jälkeen.

 

 Hyvinvointialueen tukema toimintaa hyväksytyn avustusohjeen mukaan on

  • Sotepalveluihin kiinnittyvä erityisliikunta- ja kulttuurihyvinvointityö
  • Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kohderyhmilleen tarjoama toiminta ja
  • psykososiaalinen tuki sekä pelastusalan järjestöjen jäsenistölleen tarjoama toiminta
  • Soten lapsiperhepalveluihin kiinnittyvä toiminta
  • Mielenterveys- ja päihdepalveluihin kiinnittyvä toiminta
  • Kriisityö ja kriisiapu
  • Ikäihmisten ja muiden kotona asumisen tukemiseen liittyvä toiminta
  • Sotepalveluihin kiinnittyvä työtoiminnan tukeminen
  • Järjestöjen tarjoama toimintakyvyn tuki sotaveteraaneille ja -invalideille
  • Pelastuslaitoksen toimintaan kiinnittyvä turvallisuus ja varautuminen
  •  Kylä- ja asukasyhdistysten turvallisuustyö.

 

Toiminnan lisäksi voidaan tukea em. toimintoihin liittyvää kehittämistyötä, ennaltaehkäisevää työtä sekä toimintaan linkittyviä tila- ja

 tapahtumakustannuksia.

 

 Toiminta-avustusten myöntäminen

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta-avustukset järjestöille ovat olleet

 haettavissa 13.12.2022-8.1.2023.

 

Ennen järjestöyhteistyöasiakirjan hyväksymistä ja toiminta-avustushaun

aukeamista Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 30.8.2022 §163 kohdentanut vuoden 2023 talousarviosta 661 800 euroa toiminta-avustuksiin STEA jatkoavustusta hakeville järjestöille turvallisen siirtymän varmistamiseksi. Paikallinen rahoitus on ollut edellytys STEA -rahoituksen saamiselle ja tämän päätöksen tarkoituksena on ollut turvata näiden toimintojen ja palveluiden jatko siirtymävaiheen ylitse. Esitettyjen avustusten summat perustuvat järjestöjen vuodelle 2022 kunnilta saamaan vastaavaan avustukseen.

 

Toiminta-avustuksia on myönnetty aluehallituksen kokouksessaan 30.8.2022 § 163 seuraavasti:

  • Kriisipalvelu Mobile/Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry,
    295 000 €
  • Psykiatrisen kuntoutuksen tuki 185 000 €
  • Jyväskylän A-kilta, 54 000 €
  • Äänekosken Ilona, 45 000 €
  • Hankasalmen mielenterveysyhdistys Tuikku, 47 000 €
  • Ystäväntupa, 19 800 €
  • Vaajakosken Suvanto, 13 000 €
  • Emppis, 9 000 €

 

 Näiden toiminta-avustusten maksamisen ehtona on myönteinen

rahoituspäätös STEA:n jatkoavustuksesta vuodelle 2023. 17.1.2023 tarkastetun tilanteen mukaan edellä mainituille järjestöille on tehty STEAsta myönteinen avustusehdotus, josta kuitenkin odotetaan sosiaali- ja terveysministeriön päätöstä.

 

Toiminta-avustusten myöntämisen reunaehtoja

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 29.11.2022 § 107 vuoden 2023 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2023-2025. Sen mukaan sidosryhmien osalta keskeistä on yhteistyön käynnistäminen niiltä osin, kun se ei vielä ole käynnistynyt, ja vakiinnuttaminen normaaliksi toiminnaksi. Keskeistä on turvata järjestöjen osalta turvallinen siirtymä hyvinvointialueelle.

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta-avustukset ovat määrärahasidonnainen avustus. Vuodelle 2023 Toiminta-avustusta on varattu talousarvioon 826 000€. Lisäksi on mahdollista käyttää ns. kohdentamatonta varausta. Toiminta-avustuksesta on kohdennettu vuoden 2023 talousarviosta 662 800 euroa toiminta-avustuksiin STE jatkoavustusta hakeville järjestöille. Toiminta-avustuksia kohdennetaan avustusohjeen mukaisesti. Lisäksi toimintaavustusten hakuilmoituksessa on todettu, että turvallisen siirtymän varmistamiseksi vuoden 2023 toiminta-avustuksissa huomioidaan vuodelle 2022 kunnilta ja kuntayhtymiltä tukea saaneiden toimintojen jatkuvuus.

 

Avustusta ei voida myöntää hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja

käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) alaiseen kilpailutettuun

palvelutoimintaan, vaikka sillä olisi liittymäpintaa terveyden ja hyvinvoinnin

edistämiseen.

Toiminta-avustusta ei kohdenneta hyvinvointialueen järjestämisvastuulla

olevaan toimintaan, vaan sitä myönnetään avustusohjeen mukaisesti

hyvinvointialueen täydentävään ja tukevaan toimintaan.

 

 

 

Saapuneet hakemukset

 

Hakuaikana saatiin yhteensä 110 hakemusta, joiden yhteenlaskettu haettujen avustusten määrä oli 1 737 570 €. Määräaikaan mennessä tulleet toimintaavustushakemukset sisälsivät syksyllä 2022 aluehallituksen jo myöntämät avustukset. Avustusta hakeneesta järjestöstä 62 oli saanut

kunnalta/kuntayhtymältä avustusta toimintaansa vuonna 2022. Avustusohjeen mukaisesti turvallisen siirtymän varmistamiseksi vuoden 2023 toimintaavustuksissa huomioidaan vuodelle 2022 kunnilta ja kuntayhtymiltä tukea saaneiden toimintojen jatkuvuus.

 

Päätösehdotus Esitys myönnettävistä toiminta-avustuksista annetaan kokouksessa.

 

 Asian kokouskäsittely:

 

Ennen asian käsittelyä Jani Kokko, Eila Tiainen, Aila Paloniemi ja Maria Kaisa Aula poistuivat esteellisenä kokouksesta. Ville Väyrynen toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.

 

 Esteellisyyden peruste: yhteisöjäävi.

 

 Hyvinvointialuejohtaja teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen:

 

"Keski-Suomen hyvinvointialue myöntää järjestöavustuksia oheisen luettelon mukaisesti.

 

Lisäksi aluehallitus päättää, että avustuspäätös annetaan tiedoksi lautakunnille ja lautakuntia pyydetään arvioimaan avustuskriteereitä jatkotyöskentelyä varten."

 

Päätös Aluehallitus päätti, että Keski-Suomen hyvinvointialue myöntää

 järjestöavustuksia oheisen luettelon mukaisesti.

 

Lisäksi aluehallitus päätti, että avustuspäätös annetaan tiedoksi lautakunnille ja lautakuntia pyydetään arvioimaan avustuskriteereitä jatkotyöskentelyä varten.

 

 Esteelliset palasivat kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

 

 

 

Aluehallitus 7.3.2023 § 65

Hyvaks/541/00.02.01/2023

 Järjestöavustuspäätöksen täydennys

 

Valmistelija Nina Peränen, p. 060 5946 783

 

Selostus asiasta Keski-Suomen hyvinvointialueen Aluevaltuusto on kokouksessaan 29.11.2022 § 356 hyväksynyt Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuusohjelman ja sen liitteet eli järjestöyhteistyöasiakirjan ja palveluntuottajayhteistyöasiakirjat. Toiminta-avustukset myönnetään hyväksytyn avustusohjeen mukaan vuosittain Keski-Suomen hyvinvointialueen toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.

 

 Hyvinvointialueen tukema toimintaa avustusohjeen mukaan on:

  • Sote-palveluihin kiinnittyvä erityisliikunta- ja kulttuurihyvinvointityö
  • Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kohderyhmilleen tarjoama toiminta ja psykososiaalinen tuki sekä pelastusalan järjestöjen jäsenistölleen tarjoama toiminta
  • Soten lapsiperhepalveluihin kiinnittyvä toiminta
  • Mielenterveys- ja päihdepalveluihin kiinnittyvä toiminta
  • Kriisityö ja kriisiapu
  • Ikäihmisten ja muiden kotona asumisen tukemiseen liittyvä toiminta
  • Sotepalveluihin kiinnittyvä työtoiminnan tukeminen
  • Järjestöjen tarjoama toimintakyvyn tuki sotaveteraaneille ja -invalideille
  • Pelastuslaitoksen toimintaan kiinnittyvä turvallisuus ja varautuminen
  • Kylä- ja asukasyhdistysten turvallisuustyö

 

 Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta-avustukset järjestöille ovat olleet

 haettavissa 13.12.2022-8.1.2023.

 

Aluehallitus päätti kokouksessaan 24.1.2023 § 9 järjestöjen toiminta-avustuksista.

 

"Keltinmäen ja Myllyjärven asukkaat ry" ja "Ketään ei jätetä rannalle, Jyväskylä ry" saivat avustuspäätöksen ehdollisena ja heiltä edellytettiin tarkempaa selvitystä toiminta-avustuksen käytöstä koskien hankintalain alaiseen kilpailutettua palvelutoimintaa.

 

Molemmat yhdistykset ovat toimittaneet lisäselvityksen toiminta-avustuksen käytöstä ja ovat kelpoisia avustuksen saajiksi.

 

Avustusesityksestä aluehallitukselle 24.1.2023 oli teknisen virheen vuoksi

jäänyt pois "Suomen Punainen Risti, Jämsän osasto", joka täyttää toiminta-avustuskriteerit.

 

Päätös ehdotus Aluehallitus myöntää järjestöjen toiminta-avustuksia:

 

  • Keltinmäen ja Myllyjärven asukkaat ry:lle 8 000 euroa,
  • Ketään ei jätetä rannalle, Jyväskylä ry 20 000 euroa sekä
  • Suomen Punainen Risti, Jämsän osasto 4 500 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin 19.08.2024 § 27
1173/02.01.01.00/2024

 

 

Selostus asiasta Yleistä

 

 Hyvinvointialueen avustusohjeen mukaisesti järjestöavustusten käytöstä ja kohdentumisesta on raportoitava hyvinvointialueelle viimeistään viisi kuukautta avustuksen kohteena olleen vuoden päättymisen jälkeen.

 

 Vuonna 2023 järjestavustuksia saaneita yhdistyksiä edellytettiin raportoivan järjestöavustuksen käytöstä kesäkuun 2024 loppuun mennessä.

 

 Järjestöavustusten käytön raportointiin edellytettiin liitteeksi yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös. Mikäli myönnetty avustus oli vähintään 5 000 euroa (tai mikäli tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta ei selviä avustetun toiminnan kustannukset ja toteutuminen) selvitykseen tuli liittää vapaamuotoinen raportti, josta toiminnan toteutuminen sekä toiminnan kustannukset selviävät.

 

 Järjestöillä oli mahdollisuus toimittaa alustava raportti vuoden 2024 avustushaun yhteydessä.

 

 

Toimivalta

 

Hallintosääntö § 29
Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielimen toimintasääntö § 2

 

Esitteljä Palvelujohtaja, hyvinvointi ja kumppanuudet Peränen Nina

 

Päätösehdotus Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin merkitsee tiedoksi vuoden 2023 järjestöavustusten käytön raportoinnin yhteenvedon.

 

 Asian kokouskäsittely:

 

 Järjestökoordinaattori Arto Lampila esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin kuuli esittelyn vuoden 2023 järjestöavustusten käytön raportoinnin yhteenvedon.

 

Todettiin, että järjestöjen välistä vertailukelpoista raporttia ei ole mahdollista saada, sillä järjestöjen toiminnalliset erot ja kohderyhmät eroavat toisistaan. Raportista tulee esiin, miten järjestöavustukset jakautuvat laajalle järjestökentälle ja miten tärkeätä järjestön toiminta on yhteisövaikuttavuuteen ja tietyille kohderyhmille.

 

 

 

Aluehallitus 27.08.2024 § 220  

1974/02.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija järjestökoordinaattori Arto Lampila, p. 050 312 5271 ja palvelujohtaja Nina Peränen, p. 050 5946 783

 

Selostus asiasta Yleistä

 

Järjestöavustusohje määrittää, että avustusten saajien tulee raportoida avustusten käytöstä ja kohdentumisesta viimeistään kuusi kuukautta avustuksen käytön kohteena olevan vuoden päättymisen jälkeen.

 

Raportointi suoritettiin osana avustuksen hakua vuodelle 2024 tai erillisellä lomakkeella. Raportoinnin liitteeksi vaadittiin toimintakertomus ja tilinpäätös, lisäksi pyydettiin lyhyt kuvaus siitä, mihin kustannuksiin avustussumma käytettiin ja kuinka toimintaa ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan. Lisäksi haluttiin kuvaus siitä, miten vuoden 2023 kokemuksia hyödynnetään järjestön tulevassa toiminnassa.

 

Määräaikaan mennessä puuttui selvitys kuudelta järjestöltä. Kolme järjestöä on ajanut toimintansa alas tai yhdistynyt toiseen järjestöön vuoden 2024 puolella.

 

Järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin on käsitellyt järjestöavustusten käytön raportoinnin yhteenvedon 19.8.2024 § 27.

 

 

 Talous

 

 Vuonna 2023 myönnetty järjestöjen avustuksen kokonaissumma oli

 

 STEA jatkohankkeisiin 667 800 euroa

 Muihin avustuksiin 267 200 euroa

 

 

Toimivalta

 

Hallintosääntö § 83

 

Esittelijä Hyvinvointialuejohtaja Tollet Jan

 

Päätösehdotus Aluehallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2023 myönnettyjen järjestöavustusten käytön.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.