RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointialueen työsuojelutarkastusprosessi
Henkilöstöjaosto 30.05.2024 § 29
1442/01.04.01/2024
Valmistelija Työsuojelupäällikkö Marja-Leena Oinonen, p. 050 530 6943
Selostus asiasta Aluehallintoviranomaisen työympäristön ja työhyvinvoinnin tavoitteet työsuojelutoiminnalle täsmentävät sosiaali- ja terveysministeriön strategiaa. Linjaukset ohjaavat toimintaa, jotta työ olisi terveellistä ja turvallista kaikilla työpaikoilla työnteon muodosta riippumatta.
Linjausten mukaan työpaikkatasolla työsuojelu-, työterveys- ja hyvinvointitoimintojen yhteistyöllä ja johtamisella on merkittävä rooli työympäristön kehittämisessä, työkyvyttömyyden vähentämisessä sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Pääosa työsuojeluvalvonnasta kohdennetaan saatavilla olevan tiedon perusteella riskiperusteisesti sellaisiin työpaikkoihin, joissa on syytä olettaa olevan tarvetta kyseisen asian valvonnalle.
Tavoitteena on varmistaa, että työpaikoilla on käytössään riittävät työkalut (ml. osaaminen) riskien hallitsemiseksi ja lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi, jotta saadaan aikaan pysyviä parannuksia työpaikalla työturvallisuuden edistämiseksi.
Työsuojeluvalvonnan näkyvyyden ja kattavuuden varmistamiseksi hyödynnetään erilaisia valvontaotteita ja valvonnan välineitä.
Valvontaa toteutetaan ilmiöperusteisesti kohdentaen sitä työoloihin: kuten sisäilma, kemialliset ja biologiset tekijät, fyysisen kuormitus, reiluun työelämään esim. työpaikan pelisääntöihin sekä psykososiaaliseen kuormitukseen: työnantajan työturvallisuuden johtamiseen, kuormitukseen ja sen ennaltaehkäisyyn sekä väkivaltaan työssä.
Työsuojelupäällikkö Marja-Leena Oinonen selvittää kohteita kokouksessa.
Esittelijä HR-johtaja Heikkilä Eija-Liisa
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Työsuojelupäällikkö Marja-Leena Oinonen esitteli asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta klo 16.51 asian käsittelyn jälkeen.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden vastuualuejohtaja Päivi Kalilainen ja palvelujohtaja Maria Lehtinen saapuivat kokoukseen klo 16.51 esittelemään muiden asioiden kohtaa 1 ja poistuivat kokouksesta klo 17.27.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |